Inissionin hallitus on nimittänyt Fredrik Berghelin toimitus- ja konsernijohtajaksi

Toimitusjohtaja_inission

Inission AB:n hallitus on nimittänyt Fredrik Berghelin toimitus- ja konsernijohtajaksi. Fredrik Berghel on toinen Inissionin kahdesta pääomistajasta. Hän on toiminut aiemmin yhtiön toimitusjohtana ja palaa nyt tehtävään. Kuten yhtiö ilmoitti aiemmin, Fredrik Berghel on toiminut hallituksen puheenjohtajana 14.9. lähtien. Sen jälkeen hänet nimitettiin Inissionin toimitusjohtajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi valittiin varapuheenjohtaja Olle Hulteberg.

– Hallituksella on ilo toivottaa Fredrik tervetulleeksi takaisin toimitusjohtajan tehtävään. Fredrikillä on ainutlaatuinen tuntemus Inissionista ja aiempaa kokemusta roolista. Fredrik tulee olemaan tärkeä johtaja ja kehittäjä Inissionin jatkuvalla kasvumatkalla, sanoo Inissionin hallituksen puheenjohtaja Olle Hulteberg.

Lars Wingefors, kolmanneksi suurin osakkeenomistaja, joka omistaa noin 10 % Inissionista, suhtautuu uutiseen myönteisesti.

– Inission on pitkän yrittäjyyden tulos ja Fredrik on nyt palaamassa toimitusjohtajaksi. Päivittäisten oikeiden ja pitkäikäisten päätösten tekeminen on ratkaisevan tärkeää yrityksen menestykselle. Odotan, että hän pystyy lisäämään kannattavuutta, vähentämään sidottua pääomaa ja kasvattamaan asiakaskuntaa orgaanisesti. Tämän pitäisi luoda merkittävää omistaja-arvoa ajan myötä, Lars Wingefors sanoo.

– Otan toimitusjohtajan tehtävän jälleen suurella innolla vastaan. Lyhyellä aikavälillä keskityn kannattavuuden nostamiseen Inission-standardin tasolle. Pystymme parempaan ja meillä on hyvät lähtökohdat tavoitteen realisointiin. Pitkällä aikavälillä kasvulla on merkitystä, niin orgaanisesti kuin myös yritysostovetoisesti, sanoo Inissionin uusi toimitusjohtaja Fredrik Berghel.

Lisätietoa:
Fredrik Berghel, VD Inission AB
+46 732 02 22 10
[email protected]

Nämä tiedot ovat sellaisia, jotka Inission AB on velvollinen julkaisemaan EU:n markkinoiden väärinkäyttöasetuksen mukaisesti. Tiedot on toimitettu yllä olevan yhteyshenkilön johdolla julkaistavaksi 7.10.2021 klo 08:30 CET.

Inissionista

Inission on kannattava kokonaistoimittaja, joka tarjoaa Pohjoismaiden alueen vaativille teollisuusasiakkaille korkealaatuisia elektroniikka- ja mekaniikkatuotteita. Palvelumme kattavat tuotteen koko elinkaaren kehityksestä ja suunnittelusta teollistamiseen, volyymituotantoon ja jälkimarkkinoihin. Yhdistämällä tämän joustaviin, asiakkaisiin sopeutuviin sekä lyhyisiin toimitusaikoihin perustuviin logistiikkapalveluihin ja tuotantoon, olemme luoneet erittäin kilpailukykyisen tarjontakokonaisuuden. Inissionilla on tuotantoyksiköt Tukholmassa, Västeråsissa, Boråsissa, Munkforsissa, Malmössä, Løkken Verkissä, Lohjalla ja Tallinnassa. Inission on listattu Nasdaq First North Growth Market -yhtiö.