Mielestämme laatu ei liity pelkästään toimiviin, pitkäikäisiin ja ympäristöä säästäviin tuotteisiin. Laatu on myös toimitustarkkuutta, optimoitua säästäväisyyttä ja hyviä asiakassuhteita.
Asiakas on se, joka päättää, yllämmekö laatutavoitteisiimme ja täytämmekö asiakkaiden odotukset.
Osana ISO -järjestelmäämme mittaamme asiakastyytyväisyyttä jatkuvasti – ja meillä on syytä olla ylpeä tuloksistamme.
Haasteet kannustavat meitä parempaan
Laadun tuottaminen on ollut työtämme jo 35 vuoden ajan. Asiakkaamme edustavat useita toimialoja ja siksi he haastavat tietomme ja taitomme jokaisessa projektissa.
Meillä on Lean-konseptiin perustuva, viimeistelty logistiikka- ja tuotantoprosessi, jonka avulla voimme tarjota asiakkaillemme kattavan valikoiman teollisuuselektroniikan ja mekaniikan palveluita.
Kestävä kehitys on olennainen osa toimintaamme
Meillä Inissionilla on aina ollut suuria tavoitteita kestävän kehityksen alalla ja aiomme keskittyä kestävyyteen liittyviin kysymyksiin jatkossakin suurella panostuksella. Sopimusvalmistajana toimimme yhteistyössä sekä asiakkaiden, että toimittajien kanssa edistääksemme kestävää kehitystä ja tulevaisuutta. Kannamme vastuumme niin ympäristön, sosiaalisen kuin taloudellisen kestävän kehityksen näkökulmista.
Inissionille on myönnetty YK: n Global Compact -jäsenyys. Tämän seurauksena, tuemme YK:n Global Compactin kymmentä periaatetta ihmisoikeuksiin, työlakiin, ympäristöön ja korruption vastaisen toimintaan liittyen ja työskentelemme niiden sekä Agenda2030:n mukaisesti.
Inissionilla on neljä liiketoimintamme kannalta keskeistä kestävyystavoitetta:
• Asiakastyytyväisyys
• Työntekijöiden sitoutuminen
• Terve läsnäolo
• Ympäristö
Lue lisää vastuullisuustyöstämme vuosikertomuksestamme.
Hyvä suorituskyky on lähtöisin hyvästä työpaikasta
Inissionin toimitustarkkuuteen yltäminen vaatii muutakin kuin standardeja ja sertifiointeja. Se vaatii asiantuntemusta, työtyytyväisyyttä ja asiakkaan huomiointia. Jaamme toisillemme erityisasiantuntemusta ja kokemusta päivittäin. Ja tästä olemme ylpeitä!
Sertifikaatit, käytännöt ja ohjeet Inissionin laadulle ja kestävälle kehitykselle
- Laatujärjestelmä (ISO 9001-standardi) – Malmö, Borås, Munkfors, Tukholma, Løkken Verk, Tallinna, Lohja ETL-hyväksytty tuotanto
- ATEX-direktiivi 94/9/EY
- Ympäristöjärjestelmä (ISO 14001-standardi) – Munkfors, Tukholma, Tallinna, Lohja, Borås, Løkken Verk
- ISO 13485 vaatimusten mukainen – Borås, Tallinn, Malmö, Løkken Verk
- Työterveys ja työturvallisuusjärjestelmä (ISO 45001-standardi) – Tallinn, Lohja
- UL-sertifioidut tuotteet
- Konfliktimineraaleja koskeva päästöpolitiikka
- Eettiset periaatteet (Ihmis- ja työntekijäoikeudet, arvot, ympäristö, liikeetiikka)
- Ympäristöpolitiikka
- Inissionin Whistleblower -käytäntö (english)
Epäiltyjen käytännesääntöjen rikkomusten ilmoittamisen helpottamiseksi, Inissionin työntekijöillä ja sidosryhmillä on käytettävissään verkkopohjainen raportointikanava. Tämä raportointikanava on ulkopuolisen osapuolen ylläpitämä ja takaa ilmoitusten nimettömyyden.
-> Jätä ilmoitus (english) - Kunkin tehtaan laatu- ja ympäristöpolitiikka on saatavilla pyynnöstä
- RoHS: n ja REACH: n käyttöönoton noudattamista koskeva käytäntö